MERIKANTO

Merikanto-laulukilpailu

merikanto_palkintoMerikanto-laulukilpailu on tarkoitettu lahjakkaille, jo esiintymiskypsyyttä omaaville nuorille laulajille. Kilpailussa on yksi yhteinen sarja naisille ja miehille.

Merikanto-laulukilpailun tavoitteena on rakastetuimpiin säveltäjiimme kuuluvan Oskar Merikannon mittavan sävellystyön ja Oskar Merikannon pojan, Aarre Merikannon modernistisen laulumusiikin esiin nostaminen. Kilpailun tavoitteena on myös löytää nuoria, kansainvälisen tason laulajia ja tarjota heille näkyvyyttä sekä mahdollisuuksia. Vuonna 2015 Merikanto-laulukilpailussa ohjelmistoon lisättiin myös Jean Sibeliuksen yksinlaulut. Tällä halutaan osaltaan juhlistaa ja tuoda tunnetuksi vuonna 2015 vietettävää Jean Sibeliuksen juhlavuotta.

Merikanto-laulukilpailu 2015

Merikanto-kilpailun voittajat 2015Neljännen Merikanto-laulukilpailun konserttiluontoinen välierä ja finaali käytiin Mäntyharjun kirkossa lauantaina 4.7.2015. Kilpailun tuomaristo, kulttuurivaikuttaja Aarno Cronvall (pj), professori Gustav Djupsjöbacka, oopperalaulaja Jaakko Ryhänen sekä oopperalaulaja Essi Luttinen, valitsivat kevään aikana välierään yhteensä 17 nuorta laulajaa. Välierästä finaaliin valittiin 6 laulajaa.

Kilpailun voitti sopraano Hannakaisa Nyrönen. Toiselle sijalle sijoittui sopraano Niina Laitinen ja kolmannelle sijalle baritoni Joonas Asikainen.

Merikanto-laulukilpailun voittaja Hannakaisa Nyrönen palkittiin Aarre Merikannon pojan, kuvanveistäjä Ukri Merikannon arvokkaalla veistospalkinnolla ja 4 000 € rahapalkinnolla. Toiseksi sijoittunut Niina Laitinen sai 2 700 € ja kolmanneksi sijoittunut Joonas Asikainen 1 800 euroa. Myös toiselle ja kolmannelle sijalle tulleille laulajille luovutettiin Ukri Merikannon veistospalkinto. Palkintoveistosten arvo on yhteensä 20 000 €.

Laulukilpailun finaaliin ylsivät voittajien lisäksi Samuli Takkula, Juho Punkeri  ja Laura Mäkitalo. Finalistit palkittiin kunniamaininnoin ja heille ja kilpailun pianisteille lahjoitettiin Juhana Blomstedtin grafiikkateokset Taidekeskus Salmelan kokoelmasta.

Merikanto ja Mäntyharju

Kilpailun järjestäminen juuri Mäntyharjussa liittyy myös suomalaiseen musiikkihistoriaan. Oskar Merikanto vietti kesiään lankonsa luona Mäntyharjun kirkonkylässä säveltäen, konsertoiden ja nauttien kulttuurimaiseman rauhasta. Oskar Merikannon Mäntyharjussa tekemiä sävellyksiä ovat mm. orkesterisarja Tablåmusik (6.-12.1897 Mäntyharju), sekä osin myös ensimmäinen suomenkielinen ooppera Pohjan neito. Naëmi Starckille omistettu ja Merikannon tunnetuimpiin sävellyksiin lukeutuva Pai pai paitaressu on kantaesitetty Mäntyharjussa.

Merikanto-laulukilpailut 2001, 2005 sekä 2009

Ensimmäinen Merikanto-laulukilpailu järjestettiin Mäntyharjussa vuonna 2001. Kilpailun nauhakarsintaan osallistui 63 laulajaa, joista välierään valittiin 15 laulajaa. Kilpailun voittajat olivat baritoni Tommi Hakala (I), sopraano Mari Palo (II) ja sopraano Helena Juntunen (III).

Merikanto-laulukilpailun 2001 tuomaristoon kuuluivat oopperalaulajat Heljä Angervo, Taru Valjakka ja Esa Ruuttunen, pianotaiteilija Gustav Djupsjöbacka sekä TV-tuottaja Aarno Cronvall.

Toinen Merikanto-laulukilpailu järjestettiin Mäntyharjussa heinäkuussa 2005. Kilpailun voitti mezzosopraano Essi Luttinen, toiseksi sijoittui baritoni Jussi Ziegler ja kolmanneksi sopraano Ilona Jokinen.  Loppukilpailuun valittiin poikkeuksellisesti 8 laulajaa osallistujien yleisen korkeatasoisuuden ansiosta.

Tuomariston jäseninä 2005 olivat oopperalaulajat Monica Groop ja Jorma Hynninen sekä Sibelius-Akatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka ja puheenjohtajana tv-tuottaja Aarno Cronvall.

Merikanto-laulukilpailun voittajat 2009Salmelan kolmannen Merikanto-laulukilpailun vuonna 2009 voitti mezzosopraano Maija Skille. Bassobaritoni Jussi Merikanto sijoittui toiselle sijalle ja sopraano Hedvig Paulig kolmannelle sijalle. Laulukilpailun finaaliin ylsivät voittajien lisäksi Kajsa Dahlbäck, Joonas Asikainen ja Pauliina Linnosaari.


Salmelassa tapahtuu

yleiskuvat (15) rgb

Taidekeskus Salmela

Salmelan kesä 2017

puistonayttamo_banneri

Kesän 2017 konsertit

DSC_6789

Residenssi- toiminta

Mäntyharju ja Viipuri

Uutiset

Uutiset

Design: Haaja