Kimmo Kaivanto (1932–2012) oli suomalainen kuvataiteilija, jonka taiteessa yhdistyvät muodon pelkistäminen, vahva värien käyttö ja yhteiskunnallinen sanoma. Luonto toimi taiteilijalle ehtymättömän inspiraation lähteenä ja hän oli ensimmäisiä suomalaisia taiteilijoita, joka taiteen keinoin otti kantaa luonnon järjestyksen järkkymiseen, ekokatastrofiin, militarismiin ja yhteiskunnallisten hierarkioiden mielekkyyteen. Kantaaottavuudessaan Kaivanto oli aikaansa edellä.

Kaivannon teosten vahvassa värimaailmassa toistuu ultramariinin sinisen, ”Kaivannon sinisen” hyödyntäminen. Pelkistetty muoto, omaleimainen värimaailma ja pop -taiteen vaikutteet tekevät teoksista tehokkaita ja silti helposti lähestyttäviä. Kaivannon tuotannosta valtaosa edustaa modernistista ja symbolistista ilmaisua, ja teoksista välittyy ihmisyyden ja luonnon hauras suhde.

Kimmo Kaivanto teki merkittävän taiteilijauran ja hänen perintönsä elää vahvana edelleen.
Hänet tunnetaan niin taidemaalarina, taidegraafikkona kuin kuvanveistäjänäkin. Kaivanto toteutti monipuolisen uransa aikana myös lavastuksia, puvustuksia, seinämaalauksia ja lukuisia julkisia teoksia. Koko taiteilijauransa ajan hän esiintyi säännöllisesti näyttelyissä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Kesän 2026 näyttely on toteutettu yhteistyössä Kimmo Kaivanto säätiön kanssa.

Osmo Rauhalan taiteen perusta on uteliaisuus. Hän tutkii ja analysoi elämän muotoja selvittääkseen, miten ihminen lajina voi selviytyä. Maalaistalon poikana hän on kuvannut luontoa ja eläimiä lapsesta asti ja läpi koko taiteellisen uransa 1980 luvulta alkaen.

Peura teema nousi Osmo Rauhalan kuviin hänen opiskellessaan New Yorkissa 1980 luvun lopussa. Kuva-aiheena se on hiukan salaperäisempi kuin pihapiirin kotieläimet, joita hän piirsi aluksi. Peura on myös yksi yleisimpiä aiheita vanhoissa kalliomaalauksissamme Suomessa ja lähes kaikkialla maailmassa. Eläin on kiinnostanut ihmistä jo tuhansia vuosia ja monissa alkuperäiskulttuureissa koetaan aineen ja hengen yhdistyvän kauneimmassa tasapainossa juuri peuran hahmossa.

Tasapaino on Osmo Rauhalan yksi keskeinen tutkimuskohde. Se kiinnostaa häntä paitsi visuaalisesti, mutta on myös ratkaisevan olennaista kestäville systeemeille luonnossa. Kun aineen, tilan ja energian suhde pysyy vakaana, systeemi pysyy toimivana. Kun tämä tasapaino horjuu, seuraa usein tuhoa joillekin elämänmuodoille.

”Tasapainon säilyttäminen on hiljaista viisautta, joka alkaa olla uhanalainen ilmiö ihmiskunnassa. Sanotaan ettei viisas joudu koskaan tilanteeseen, josta älykäs yrittää selvitä älyllään.
Jälkeläisemme näkevät olimmeko viisaita vai jotain muuta”, Rauhala pohtii.

Tiina Torkkelin taiteen lähtökohta on useimmiten luonto, niin meissä, kuin ympäröivässä maailmassa. Ihmisyyteen liittyvät vertauskuvat ovat hänelle tärkeitä, vaikka varsinainen kuva-aihe on usein eläin, kuten lintu, kauris tai hevonen.

Erityisesti pienet Tiina Torkkelin veistokset ovat konkreettista kuvattua hahmoa käsitteellisempiä. Niitä voi tarkastella monelta puolelta, löytäen uudenlaisia tarttumapintoja, liikettä, varjoja ja vertauskuvallisuutta.

Kierrätysteräs on ollut taitavan metallinkäsittelijän tärkein materiaali viime vuodet. Taiteilijan ymmärrys median kestävyydestä ja siitä, että vähemmilläkin muodoilla voi ilmaista on kasvanut ja teoksista on tullut ilmavampia. Tyhjä tila on yhtä tärkeä kuin materiaali, ja sitä hän on halunnut tutkia veistoksissaan. Taiteilija kokee prosessin kolmiulotteisena piirtämisenä, joka alkaa pienestä yksityiskohdasta ja muotoutuu lopulta kokonaisuudeksi.

Jan Neva on suomalainen taidemaalari. Vapaan taiteellisen tuotannon ohella hän on erikoistunut virallisiin tilausmuotokuviin. Valmistuttuaan Suomen kuvataideakatemiasta kuvataiteenmaisteriksi vuonna 2000 hän lähti täydentämään opintojaan maailman vanhimpaan yhtäjaksoisesti toimineeseen taideakatemiaan, Pietarin Repin-Instituuttiin. Siellä hän sai klassisen taidekoulutuksen maalaukseen parhaiden pedagogien ohjauksessa.

Sen jälkeen Neva on toiminut taidemaalarina 20 vuotta, tehden lukuisista suomalaisista vaikuttajista muotokuvia. Hänen taiteilijauransa on ollut kansainvälistä ja hänet on palkittu pohjoismaisessa muotokuvakilpailussa: ”Portrait Now”, The Museum of National History at Frederiksborg Castle:ssa.

Veikko Myller on luonut oman persoonallisen tyylinsä, joka on helppo tunnistaa. Hänen veistoksensa ovat värillisiä ja selkeän esittäviä, usein tarinallisuuteen saakka. Myllerin eläinfiguureista, salaperäisistä ratsumiehistä ja arvoituksellisista siivekkäistä hahmoista muodostuu kokonainen mytologinen maailma. Sen sankareiden ja jumalien merkitystä katsoja voi vain arvailla tutumpien myyttisten kuvastojen pohjalta. Kovin vakavamielinen Myller ei ole. Taruolentojen ylväys ja runollisuus taipuvat herkästi leikkisyyteen hahmojen ilmeiden tai teoskokonaisuuksiin liittyvien figuurien keskinäisten suhteiden kautta. Veikko Myller opiskeli Turun Piirustuskoulussa 1969–1972. Veikko Myllerin teoksia on kotimaisten taidemuseoiden, kaupunkien ja yritysten kokoelmien lisäksi Puolan valtion, ruotsalaisen Bohuslänin maakunnan sekä tanskalaisen Vamdrupin kunnan kokoelmissa.

Susanna Snellman on kansainvälisen uran tehnyt suomalainen kuvataiteilija, joka työskentelee nykyisin Suomessa maalausten ja veistosten parissa. Hän tekee työnsä intohimolla ja luomisprosessia kunnioittaen. Snellman uskoo taiteeseen elämänvoimana ja antautuu vuoropuheluun eri materiaalien kanssa, joita hän yhdistelee teoksissaan ennakkoluulottomasti ja oivaltavasti.

Snellmanin teokset syntyvät hänen sisäisen maailmansa ja aineellisen materian kohdatessa, läsnäolon, tunteen ja taidon summana. Hänen teoksensa pyrkivät tarjoamaan katsojalle ikkunan tai peilin, joka avaa tai heijastaa näköaloja luontoon, elämän kiertokulkuun, ihmisyyteen ja tietoisuuteen.