Taiteilija

Förstin maalaus, jossa lato ja kuplapilviä

Elina Försti

Elina Förstin henkilökuva

Taidemaalari Elina Försti asuu ja työskentelee Luoma-aholla Etelä- Pohjanmaalla. Försti on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta vuonna 2000. Hän on pitänyt 23 yksityisnäyttelyä, joista tärkeimpiä ovat kutsunäyttelyt: Suomen Viron instituutti Tallinna 2006, Nelimarkka- museo, Alajärvi 2006, Lapuan taidemuseo, 2009, EU- parlamentti Bryssel, 2012, Pohjanmaan museo, Vaasa 2015 ja Taide Vionoja, Ullava 2018.

Förstin teoksia  löytyy mm. Suomen valtion taidekokoelmasta, Paulon säätiön kokoelmasta, Nelimarkka- museon kokoelmasta, Alajärven, kannuksen, Seinäjoen ja Vaasan kaupunkien kokoelmista.

Maalauksissaan Försti tutkii valoa, väriä ja tilaa käyttäen lähtökohtina alueen latoja ja muita hänelle mielenkiintoisia rakennuksia ja rakennelmia maisemassa. Förstiä kiinnostaa erityisesti öljyvärin mahdollisuudet materiana tehdä maalauksia.

Försti yhdistää mielellään samaan maalaukseen mekaanisesti sekoitettuja värejä ja optisia maalattuja väripintoja, joissa silmä sekoittaa värit. Förstin maalaukset ovat kerroksellisia ja hän maalaa pohjalta pintaa kohti. Aloittaessaan maalausta Försti mietti itselleen värillisen tehtävän, jonka hän haluaa ratkaista maalauksessa.

Lisätietoja Elina Förstistä voi katsoa hänen kotisivuiltaan: http://www.elinaforsti.fi/


Teoksia:

Jukka Kuoppamäki juhlii 60-vuotista uraansa Salmelassa 25.7.

Eppu Normaali Salmelassa 17.7.

Salmelan 30-vuotisjuhlagaala 30.6.2019 Mäntyharjun kirkossa

Salmelan kesän 2020 kuvataiteilijat julkaistu

Taidekeskus Salmela Suomen viidenneksi suurin festivaali

Kesän 2020 kuvataiteilijat julkistetaan viikolla 3

Salmelan kesää AlfaTV:ssä 29.12. klo 17.35.

Salmelassa avoimet ovet la 7.12. klo 12

TAIDEKESKUS SALMELAN MONITAITEELLINEN OHJELMA LAAJENTUU TIETEESEEN

Ilmoittautuminen Salmelan kuvataidekilpailuun käynnissä

Huima katsojamäärä AlfaTV:ssä esitetyllä Jukka Kuoppamäen juhlakonsertilla!

 Kaikki laulavat Salmelan Puistonäyttämöllä 10.8.

Jukka Kuoppamäen juhlakonsertin taltiointi AlfaTV:llä lauantaina 3.8. klo 21

Taidekeskus Salmelassa taiteiden ilta perjantaina 2.8.2019

Elvis elää Salmelassa 12.7.

Jazz-virtuoosi Iiro Rantala Salmelassa perjantaina 5.7.2019

Taidekeskus Salmelan uudeksi festivaalijohtajaksi Sari Torniainen ja kapellimestariksi Arto Paju.

Ystävänpäivätarjous 14.2.

Yllätystä ystävänpäivään 14.2.

Salmelan kesätyöpaikat

Salmela mukana Matkamessuilla

Kesän 2019 taiteilijat julkaistu

Joulun aukioloajat

Wanhan Ajan Joulu 8.12.

Avoimet ovet Salmelassa 13.12.

Eppu Normaali Salmelaan

Juhlakesän 2019 konsertit on julkaistu

Kiitos kesästä 2018

Näyttelyt avoinna 12.8. saakka

Su 29.7. Merijalkaväen soittokunta (USA)

Pe 27.7. Taiteiden ilta Salmelassa

19.7. Ei huono! Jorma Uotinen

11.7. Waltteri Torikka & Arto Paju BB

29.6. DDT Jazzband & Jussi Raittinen

Juhannuksen aukioloajat

Salmelan näyttelyt avautuvat 9.6.

Salmelan avajaiset 9.6.2018

Avoimet ovet Salmelassa to 22.3.

Taidekeskus Salmela ja Repin-instituutin kuvataidekoulutus yhteistyöhön

Kesäksi töihin Salmelaan

Tapahtumatalkoolaiseksi Salmelaan

Kulttuuri ja urheilu kohtaavat

Hyvää joulua!

Joulun aukioloajat 2017

Lipunmyynti 2018 käynnissä

Avoimet ovet Salmelassa 28.11.

Salmela Black Friday 2017

Bravo Aleksis Kivi!

Kohti kesää 2018

Nuoret ilmaiseksi Salmelaan la 12.8.

Näyttelyt avoinna 13.8. saakka

Big band festivaali käynnistyy

Kansallispukupäivä Salmelassa 28.7.

J. Karjalainen loppuunmyyty

Lukijamatka Salmelaan Kotka-Kvl

Kulttuurikierros Suomen kesässä

Salmela MTV3-kanavalla 25.6.

[:fi]Salmela avoinna myös juhannuksena[:]

Yleisöopastukset torstaisin

[:fi]Salmelan avajaiset 10.6.2017[:]

[:fi]Videosarja kesän taiteilijoista[:]

[:fi]Näyttelyripustus on aloitettu[:]

[:fi]Kesän uutuutena Big Band Festivaali[:]

Design: Haaja