fbpx

Uutiset

Esko Valtaoja Salmelan Puistonäyttämöllä lauantaina 27.6.2020 klo 14.00

Tieteen kansantajuistajana tunnetuksi tullut Turun yliopiston tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja luennoi Salmelan Puistonäyttämöllä lauantaina 27.6. klo 14.00. Valtaoja on arvostettu tieteentekijä, joka on saanut mm. Tieto-Finlandian ja Valtion Tiedonjulkistamispalkinnon. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja, mm. 2012 julkistetun suositun Kaiken käsikirjan, jossa hän tiivistää kaiken olennaisen maailmasta ja ihmisestä yksiin kansiin. Vuonna 2018 hänen kolumnejaan julkaistiin kirjassa ’Maailmanloppu on peruttu’. Salmelassa Valtaojan otsikkona on ’Kaunis maailma’.

Salmelan luentosarjaa jatkaa filosofi Esa Saarinen 10.7.
Muita Salmelan tapahtumia päivitetään nettisivuille.

Tuomas Hoikkala
toiminnanjohtaja, konsuli
tuomas.hoikkala@taidekeskussalmela.fi

0400 656432

Salmela on avoinna normaalisti myös juhannusviikonloppuna!

Taidekeskus Salmelan kuvataidenäyttelyt ovat avoinna  koko juhannuksen normaalisti eli joka päivä klo 11-18. Samoin Ravintola Kesäheinä palvelee joka päivä, lounasta on tarjolla klo 12-17, kahvila avoinna klo 11-18. Viikonlopuksi voi tilata lounaaksi myös uuniperunan, täytevaihtoehtoina silli-, kinkku-tai kasvistäyte. Lämpimästi tervetuloa!

Virtuaalinäyttely löytyy 24/7 osoitteesta virtuaalisalmela.fi.

Virtuaalinäyttely avoinna!

Virtuaalinäyttely on auennut osoitteessa: https://virtuaalisalmela.fi/

Näyttelylipun voi maksaa verkkopankissa, minkä jälkeen voit klikata itsesi suoraan näyttelyyn tai kirjautua sinne myöhemmin sähköpostiisi maksamisen jälkeen saamasi koodin avulla. Virtuaalinäyttelyn etusivulla on käytännön ohjeita näyttelyssä käymiseen. Teostiedot saat auki klikkaamalla teosta ja nuolen kohdalta kuulet taiteilijan itsensä kertovan työskentelystään. Toivottavasti viihdyt Salmelassa myös virtuaalisesti!

Virtuaalinäyttelyn aukeaminen viivästyy

Avaamme virtuaalinäyttelyn mahdollisimman pian, ja tiedotamme avautumisesta nettisivuillamme sekä sosiaalisessa mediassa. Pahoittelemme viivästystä.

SALMELA AVAUTUU TULEVANA LAUANTAINA 6.6.2020

Salmelan näyttelyt avoinna 6.6.-9.8.2020 klo 11-18

Suomen suurimpiin festivaaleihin kuuluva Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla avautuu lauantaina 6.6.2020. Poikkeusoloista huolimatta Salmelassa odotetaan tulevaa kesää hyvällä mielellä. Avajaisjuhlaa ei tänä kesänä järjestetä ja konsertit on siirretty kesälle 2021. Konserttien sijaan kuullaan mm. Esko Valtaojaa, Esa Saarista, Jukka Puotilaa ja Jorma Uotista.

Kuvataidekilpailun näyttelyluokka ja kuvataiteen mestarit kesän näyttelyssä

Salmelan kesän taiteilijoina esiintyvät kuvanveistäjät Miina Äkkijyrkkä, Veikko Myller ja Tiina Torkkeli sekä taidemaalarit Elina Försti, Tuomo Saali, Rafael Wardi ja Reidar Särestöniemi.

Kesän nuori taiteilija on kuvanveistäjä Eliya Zweygberg. Hänet palkitaan Properta Asianajotoimisto Oy:n stipendillä 10.7.2020.

Domanderin näyttelyalueelle on sijoitettu kuvataidekilpailun näyttelyluokka. Näyttelyluokkaan valitut taiteilijat esiintyvät kukin omissa huoneissaan. Näyttelyluokkaan valitut taiteilijat ovat Sara Blosseville (Vantaa), Kaisamaisa Erämies (Lappeenranta), Ella Jokinen (Oulu), Anna-Liisa Kankaanmäki (Lahti), Heta Kasurinen (Kuusankoski), Suvi Malek (Pirkkala), Elisa Marin (Lahti), Sirkku Muotka (Hämeenlinna), Emmi Mustonen (Tampere), Kukka Pitkänen (Hämeenlinna), Sanni Saari (Tampere), Markus Still (Oulu), Astrid Strömberg (Helsinki), Kia Taegen (Helsinki), Henna Tyrväinen (Pori), Terhikki Vaarala (Helsinki) ja Iida Valkonen (Helsinki).

Kuvataidekilpailun palkintojenjako järjestetään perjantaina 10.7.2020 Salmelassa. Kilpailun nimikkopalkinnot luovuttavat Lähi-Tapiola, Veikkaus ja Mäntyharjun kunta.

 Kesän ohjelmassa musiikki vaihtuu vetovoimaiseen puheeseen

Olosuhteista johtuen kesän konsertit on siirretty seuraavaan kesään ja tilalla kuullaan esityksiä suomalaisten rakastamilta virtuooseilta. Ennakko-ohjelman mukaisesti tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja luennoi aiheesta ’Kaunis maailma’. Perjantaina 10.7. esiintyy filosofi Esa Saarinen ’Rakkaudellisuus voittaa’, torstaina 16.7. Jukka Puotila -show ja keskiviikkona 29.7. Jorma Uotinen ja pianisti Jari Hakkarainen ’Anekdootteja elämästä, puhetta taiteilijuudesta, Pariisin vuosista, ajan vääjäämättömästä kulusta, elämästä ilolla ja innostuksella’. Yleisön toivotaan saapuvan paikalle hyvissä ajoin ruuhkien välttämiseksi ja siksi Duo Salmela esittää jokaisessa tilaisuudessa sisääntulomusiikkia tunti ennen tilaisuuksien alkua. Lippuvarauksen yhteydessä on mahdollista varata myös ravintolapalveluja. Lippuja myydään rajoitettu määrä ja istumapaikat on sijoitettu turvavälein. Myyntipisteiden riittävyydellä vältetään jonojen syntyminen. Riskiryhmillä on mahdollisuus seurata luentotilaisuutta uudesta festivaaliteltasta, johon on myös järjestetty äänentoisto.

Salmelan näyttelyalue on varsin laaja, isompikin kävijämäärä mahtuu hajautumaan alueelle hyvin. Näyttelyiden kulkusuunta on määritelty. Salmelan henkilökunta ohjaa ja valvoo, jotta turvavälit säilyvät eikä ruuhkia pääse syntymään. Näyttelyt avautuvat maanantaisin jo klo 9.00 riskiryhmiä ajatellen.

Kuvamateriaalia medialle: www.taidekeskussalmela.fi/media (ei vaadi sisäänkirjautumista)

 Lisätietoja:

toiminnanjohtaja

Tuomas Hoikkala, p. 0400 656 432, tuomas.hoikkala@taidekeskussalmela.fi


Salmelassa tapahtuu

Salmelan taidenäyttelyt

Tapahtumat & konsertit

Lue lisää

Salmelan Facebook

Uusimmat kuulumiset

Verkkokauppa

Taidetta verkossa 24/7

Uutiset

Uutiset

Design: Haaja